keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Kaksintaistelu

Menin tässä torstaina iloisin mielin tallille. No,koulutunti,joten hieman kauhulla odotin tehtäviä. Ja hevosta varsinkin! Tiia on jo kaks viikkoo uhkaillu,että laittaa mut uuden Fiesta ponin selkään. Nyt se uhkaus sitten toteutui... 


Fiesta oli pieni ja siro. Okei oli se ihan iso poni kooltaan mutta se tuntui niin pieneltä. Fiesta kulki oikeastaa koko tunnin pää ylhäällä ja vastusteli apujani. Siitä keksinkin otsikon "kaksintaistelu"... No kyllä se lopussa alkoi hakeutumaan muotoon ja kuuntelemaan mitä pyydän. Tän postauksen kuvat on erittäin vauhdikkaita ja vauhtiviivatkin näkyy,joten ehkä ette järkyty ja ymmärrätte,että tällä tunnille mentiin kovaa!:D


Tunnilla tehtiin kolmikaarisella avotaivutuksia ja kolmikaarisen pohjiin ratsastettiin ravivoltit. Lopuksi tehtiin laukkaväistöjä. Fiesta kuunteli tosi hienosti apuja,ja avot meni mielestä aika hyvin ainakin käynnissä... Ravissa pää alkoi taas nousta ja poni alkoi jännittyä,jonka kyllä jokainen huomasi! :D  Volteissa Fiesta ei oikein taipunut ja vastusteli ulkopohjetta puskemalla lapa edellä voltilta pois.


Laukkaväistöistä ei tullut mitään. -Fiesta kiihdytteli aina pituushalkaisijalle käännytttyä. Ja itse pitkänä ihmisenä aloin nojaamaan eteen... Mitä tulee jos yhdistää kovaa laukkaamisen ja etunojan? Jäätävän kova vauhti... No sitten alettiin vaan Tiian kanssa hakemaan rauhallista laukkaa ja sieltä se sitten tulikin,kunnes aloin ratsastamaan ja pysymään pystyssä. Fiestalla väistöjä ei siis alunperinkään lähdetty hakemaan,vaan rauhallista laukkaa ja pieniä askelia uraa kohti.


Mun ongelma oli tunnilla etukeno,hätäisyys ja se, joka nyt ponilla ratsastaessa tuli huomaamattani takaisin. Varpaat alkoivat taas kääntymään sivuille. Trixin kanssa aivan sama juttu! Ja ponia oisin voinut ottaa enemmän istunnalla kuin ohjilla kinni. Pää nimittäin aina nousi,kun otti ohjista kiinni... No ehkä ensi kerralla sitten! ;)


Tunti oli kokonaisuudessaan aika huvittava ja meni oikeastaan vain ponin testailemiseen,mistä löytyy kaasu,jarru ja ratti. Loppuraveissa,yllä olevassa kuvassa esimerkiksi poni alkoi hakeutumaan siis jo matalammaksi ja rentoutui oikeinkin mukavan oloiseksi. Torstain estetuntia jään siis mielenkiinnolla odottelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti